Sumusta valoon

Muuton lähestyessä mieli käy kumman sekavaksi. Ehkä se heijastaa kotia, jossa eteistä koristavat täpötäydet jätesäkit ja puolet kaapeista on tyhjinä, puolet täynnä siisteissä pinoissa lähtöä odottavia tavaroita. Olohuoneessa on laatikoittain varastoon menevää omaisuutta ja kaikkialla vallitsee yleinen sekamelska, kun tavarat ajelehtivat odottaen epävarmaa kohtaloaan.
Iltaisin iskee alakulo. Poisheitettyjen esineiden ja papereiden mukana hyvästelen menneet tapahtumat. Ne ovat peruuttamattomasti poissa. Nuoruus ei tule takaisin, eivätkä ne hyvät vuodet, joita oli. Tuntuu suurelta ja vaativalta rakentaa yksin uusi elämä. Ikäväkin vaivaa. Ihmisen ikävä yleensä ja erään tietyn ihmisen erityisesti, vaikka tänäänkin olen tavannut sekä ystäviä että omaisia. Illalla tuntuu, etten millään ehdi ja jaksa tyhjentää vanhaa taloa tai täyttää uutta.
Aamulla olo on toinen. Hyvin nukutun – kiitos, että uni maistuu! – yön jälkeen olen täynnä tarmoa. On ihanaa suunnitella, miten laitan tämän tai tuon asian. Mitkä verhot, mitkä matot. Minne pystytän kirjahyllyn ja millaisin asioin ilahdutan itseäni. Ja kuinka istunkaan ikkunan ääressä kadulle katsellen! Aamulla iloitsen siitä, että tänään saan taas tehdyksi muutaman asian ja tehtävälista lyhenee. Huomenna pääsen jo viemään ensimmäiset tavarat!
Mieli tuntuu olevan kuin verkkoa. Langat menevät eri suuntiin ja ristiin rastiin, ja tahmeaakin kudos on. Mutta aamuauringon valossa kaikki kimmeltää lupaavasti ja sinne tänne juoksevilla langoilla tuntuu sittenkin olevan tarkoitus. Vanha on hyvästeltävä perusteellisesti, jotta uusi seisoo tukevalla pohjalla. Ilon valo ja surun sumu ovat valittavissa. Olen päättänyt jättää sumun taakseni, eikä se tarkoita unohdusta, vaan pään nostamista sen verran ylemmäs, että näkee jälleen kirkkaasti.

Read Full Post »

Tuomiolla

Nyt ovat tavarani joutuneet tuomiolle. Haaveellisesta suunnitelmasta tuli yllättäen todellisuutta, oman tilan kaipuu muuttui uudeksi asunnoksi. Muutto on edessä ja on mietittävä, mitä entisestä elämästäni vien mukanani uuteen. Jokainen joskus muuttanut tietää tunteen: on haikea olo, kun kaikki nykyiseen ja entiseen liittyvä hyvä jää taakse, mutta samalla on kutkuttavan innostunut olo, kun jotain uutta, tuntematontakin, on edessä.
Minä jätän taakse myös suuren suruni, joka liittyy tähän kotiin. Palan siitä, sen rakkaimman palan, kannan toki mukanani aina ja kaikkialle, mutta tunnen myös helpotusta, kun jatkossa elämäni määritän minä itse – eivät suru, sukulaiset ja menneet, ihanat muistot.  Iloitsen myös vanhan kotini puolesta, sillä uudet asukkaat tuovat siihen uuden ilon ja elämän.
Mutta niihin tavaroihin! Pitkän asuinsuhteen jälkeen varastot, kaapit ja kellarit ovat täynnä tavaraa. On omia, puolison ja lasten, mutta myös menneiden sukupolvien esineitä. Niitä joita ehkä joskus tarvitaan, vaikkei oikeasti koskaan. Mutta on myös lapsen ensimmäinen oma käsityö, kansallispuku, joka ei mahdu päälle, hääpuku avioliitosta, josta jäljellä ovat vain muistot. Miten hyvästellään ehjät ja rakkaat, mutta täysin tarpeettomat? Ja minne ne laitetaan?
Turhaan ei sanota, että ihmisen pitäisi muuttaa säännöllisesti. Se pakottaa pysähtymään hetkeksi, silmäilemään menneet ja tulevat. Tässä kynnyksellä on juuri nyt hyvä olla. Kaikki vanha ja turvallinen on takanani ja antaa voimaa ottaa seuraavan askelen. Sen, jonka astun tuohon tuntemattomaan huoneeseen.

Read Full Post »

Oma tila

Olen alkanut kaivata omaa tilaa. Vaikka minulla on aikaa olla yksin ja talossa on tilaa, kaipaan tilaa, jonka olen itse suunnitellut itselleni. Oma tila edustaa miulle mahdollisuutta ajatella ilman sidoksia. Irrottautumista kaikista rutiineista.
Talo jossa asun, on appivanhempien rakentama. Se on sisustettu sukulaisten vanhoin huonekaluin, vain sohvat olemme ostaneet itse. Puutarhan on suunnitellut joku joskus yli 40 vuotta sitten. Tosin suunnitelma on vuosien saatossa muokkautunut, minunkin kädenjäljilläni.
Kesämökki on vanhempien rakentama. Siellä kaikki on niin kuin he ovat hyväksi havainneet.
Kummassakin paikassa omin tilani on ulkona; terassilla tai kasvihuoneessa. Terassilla on valtaosan vuodesta liian kylmää, kasvihuoneessa taas ei ole tarpeeksi tilaa. Ainakaan silloin, kun siellä tarkenisi, koska silloin siellä ovat myös kasvit.
Uuden piharakennuksen rakentaminen ei riitä täyttämään tarpeitani. Vaihtoehtoina ovat siis talon muokkaaminen sisältä tai kokonaan uuden paikan rakentaminen. Ehkä uusi kesämökki? Tahtoisin tuvan, jonne luontevasti kuuluvat niin puukko ja puupalikat kuin kankaat ja akryyliväritkin. Jossa voin piirtää, kaivertaa, kirjoittaa ja lukea. Leipoa, kuunnella tuulta tai musiikkia ja istua ehkä iltaa ystävien ja viinin kera. Tarvitsen ateljeen!

Read Full Post »