Ystävät, toverit

Mikään ei ole niin tärkeää kuin ystävät. On onnellista, jos ympärillä on ihmisiä, joihin turvautua kun yksinäisyys uhkaa. Avaimet ovat kuitenkin omissa käsissä. On uskallettava mennä mukaan sinne missä ihmiset ovat. Taannoisen surun jälkeen olin niin voimaton, etten helpolla saanut sitä aikaiseksi. Rakkaimmat ystävät asuvat kaukana, joten uusille lähiystäville oli tarvetta. Uskomatonta kyllä pieni viestinvaihto työstä tutun toverin kanssa johti kutsuun. Tule mukaan, hän pyysi erääseen ryhmään. Juuri sillä kohtaa en jaksanut keksiä mitään syytä, miksi en menisi. Mistään en ole niin kiitollinen kuin siitä että suostuin. Sain ryhmästä kolme uutta ystävä, joiden kanssa meillä oli ja on paljon yhteistä. Toisaalta olemme myös niin erilaisia, etten olisi keksinyt ruveta heidän kanssaan ystävystymään ilman tätä ryhmää. Kun ensimmäinen kokoontumisten syy oli käytetty loppuun, keksimme toisen. Olen rikastunut piirillä, joka välillä liikuttaa kyyneliin, välillä ällistyttää erilaisilla ajatuksillaan ja aina virkistää tuomalla arkeen vaihtelua. Parasta on, että me erilaiset ihmiset tuomme toistemme elämään uusia näkökulmia. Niitä ei ole koskaan liikaa.

Read Full Post »

Laiskamato

Joskus vain on niin vaikea ryhtyä mihinkään. Vesisade on silloin ilo, sehän estää tehokkaasti kaiken ulkona puuhailun. Valitettavasti polvenkorkuinen ruohikko paljastaa laiskuuden kaikille ohikulkijoille.
Miksi toisina päivinä ei puhti riitä mihinkään? Miksi aina ei halua nauttia ulkoilmasta ja puuhailusta, josta tulee hyvä mieli? Vaikka järki sanoo, että illalla mieli on niin hyvä, ruumis painuu kohti sohvaa ja peittelee varpaat huovan alle. Kirja käteen, lasit silmille. Joillakin ystävistäni on ollut kotikasvatus, jonka mukaan lukeminen on turhuutta. Minua on siihen aina kannustettu. Mutta sekään ei selitä näitä päiviä, jolloin lukeminen on ainoa asia, joka huvittaa.
Onko kenelläkään selitystä? Mistä huono omatunto kumpuaa?
Vai tarvitaanko siihen vain aurinko, että ulos tekisi taas mieli?

Read Full Post »