Puhuminen on helpompaa kuin tekeminen. Suunnitteleminen se vasta helppoa onkin. Mutta annas olla, kun pitäisi ryhtyä töihin, niin jokin kumma sisäinen vastarinta panee hanttiin. Enpä uskonut näkeväni päivää, jolloin pitää sanoa, että itseluottamus puuttuu. Olen epävarma osaanko ja onko järkeä aloittaa. Alan ymmärtää sitä, kun kirjailijat sanovat, että kirjoittaminen kysyy enemmän takapuolta kuin päätä. Miksi kummassa vatuloida ja pähkäillä? Eikö sitä vain voi tarttua haasteeseen ja kokeilla, miten sujuu? Eihän ”runners high” tule kuin juosten, kai se tekemisen flow’kin voi tulla vain tehden.
Tässä siis ponnistelen tällä kertaa, sammakkoparka. Hypätä pitäisi, mutta varpaissa on liimaa, jonka olen sinne itse laittanut.
sanajono 